maanantai 26. tammikuuta 2009

Smurfit-Stone - Amerikan Stromsdal

Amerikassa kaikki on suurempaa. Niin myös yritysten talousvaikeuksien mittakaava. Suuri amerikkalainen pakkaus- ja kartonkiyhtiö Smurfit-Stone on ilmoittanut ryhtyvänsä Chapter 11-menettelyyn. Käytännössä tämä tarkoittaa velkasaneerausta, jonka tavoitteena on välttää konkurssi. Käytännössä tämä tarkoittaa merkittävää toimintojen uudelleenorganisointia, kannattamattomien liiketoimintojen lopettamista ja viime kädessä suuria henkilöstövähennyksiä.

Smurfit-Stone on eräs maailman suurimmista pakkausten ja pakkauskartonkien valmistajista ja merkittävä keräyspaperin käyttäjä Pohjois-Amerikassa. Se työllistää yli 20 000 henkilöä. Smurfit-Stone on ensimmäinen suuri metsäteollisuusyritys, joka on ajautunut näin pahoihin vaikeuksiin. Yhtiö ilmoitti mahdollisesta konkurssista jo aiemmin tammikuussa, jolloin osakekurssi putosi 83%.

Smurfit-Stonen lehdistötiedotteen mukaan yhtiö odottaa merkittävää parannusta pääomarakenteeseen, joka tukee yhtiön kasvua ja kannattavuutta pitkällä aikavälillä. Toiminta kaikissa yhtiön tuotantolaitoksissa jatkuu toistaiseksi normaalisti. Yhtiön mukaan ongelmien syynä ovat vanhat velat sekä talouden taantumasta johtuva luottojen saannin vaikeutuminen.

Pienemmistä paperin- ja kartonginvalmistajista konkurssiin ovat ajautuneet esimerkiksi suomalainen Stromsdal, meksikolainen Durango SAB de C.V. ja saksalainen Scheufelen. Suomalaisiin pakkausalan toimijoihin Smurfit-Stonen vaikeuksilla on vähän merkitystä, koska niiden toiminta Pohjois-Amerikassa on vähäistä. Joka tapauksessa Smurfit-Stone ei varmasti jää viimeiseksi metsäteollisuusyritykseksi, joka kaatuu lähiaikoina.

Ei kommentteja: