keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Pieni on innovaatiota

Kannattaa olla pieni, vanhentunut ja heikosti kannattava kartonkitehdas: Jälleen Stromsdalin jatkolle näkyy vihreää valoa. Omistajaksi on tulossa Primaca Partners, jonka päämääränä on "sekä yksittäisten kotimaisten yritysten menestyminen että omistajien taloudellisten tavoitteiden toteutuminen". Primaca Partners omistaa esimerkiksi Kajaanin Otanmäessä rautatiekalustoa valmistavan Transtech-konepajayrityksen.

Sama pienen ja heikon tehtaan periaate on toiminut myös Smurfitin hankkiessa Pankakosken kartonkitehtaan Stora Ensolta ja Savon Sellun M-realilta. Usein näitä tehtaita veikkailtiin suljettaviksi ennen Voikkaata, Summaa tai Kajaania, jotka kaikki olivat suurehkoja tai keskisuuria tehtaita. Työntekijän kannalta on siten parempi olla pienen, yhden tehtaan yrityksen palveluksessa, kuin suuren globaalin toimijan pelinappulana. Samaa toivovat varmasti myös tehdaspaikkakunnat, joille yritykset maksavat veronsa.

Myös innovaatioiden kehittymisen kannalta pienemmät yritykset voivat olla parempia: on keksittävä menestymisen resepti olemassa olevalle tehtaalle, kun ei ole mahdollisuutta perustaa "helpon rahan" perässä tehtaita esim. ulkomaille. Moni suuri suomalainen metsäteollisuuskonserni on sortunut vuolemaan helppoa rahaa esim. Kiinassa ja Etelä-Amerikassa. Tällöin uusien tuotteiden ja ideoiden kehitys hidastuu, kun keskitytään rahan tekemiseen vain jo hyväksi havaituilla menetelmillä. Tästä ajattelutavasta yhtenä esimerkkinä on yrityksen organisaation jämähtäneisyys, eikä esimerkiksi Nokiasta tuttua jopa puolen vuoden välein tapahtuvaa organisaation "virittämistä" löydy. Periaatteena on jo pitkään ollut: "Menee hyvin ja se riittää", vaikka järkevämpi ajattelutapa voisi olla: "Menee hyvin, mutta voisi mennä vielä paremmin". Ongelma on konkretisoitunut, kun koko metsäteollisuus-toimialalla ei enää menekään niin hyvin.

Ei kommentteja: