torstai 27. marraskuuta 2008

Stromsdal konkurssiin.

Katso blogiteksti 13. lokakuuta 2008: Juankoski here I come.

Pitkään vaikeuksissa olleen Stromsdalin vaihtoehdot toiminnan jatkamisesta loppuivat ja yhtiö ilmoitti hakeutuvansa konkurssiin 27.11.2008. Tämä on pitkään aikaan ensimmäinen pörssiyhtiön konkurssi Suomessa ja ensimmäinen kemiallista metsäteollisuutta harjoittaneen yhtiön konkurssi sitten Vääräkosken Pahvin kaatumisen vuonna 1998. Nykyiset rahoittajat eivät ole valmiita jatkamaan yhtiön rahoitusta ja nykyisessä rahoitusmarkkinoiden tilanteessa muu rahoituksen järjestäminen on mahdotonta. Yhtiön omistajaksi aiesopimuksella tulossa ollut Primaca Partners on vetäytynyt hankkeesta.

Yhtiön ongelmien perustana on auttamattomasti vanhentunut kartonkitehdas Juankoskella, joka olisi kaivannut huomattavia investointeja, todennäköisesti jopa uuden kartonkikoneen. Saa nähdä, onko kukaan kiinnostunut Stromsdalin tuotantolaitoksesta, vai päätyykö kartonkitehdas kartingradaksi, kunhan konkurssipesä on ensin realisoinut myytävissä olevat koneet.

Jos jatkajaa tehtaan toiminnoille pitäisi veikata, tulee jälleen ensimmäisenä mieleen Dermot Smurfit. Smurfitilla on Suomessa jo Pankakosken kartonkitehdas, Pankaboard ja Savon Sellu, jonka omistaja Powerflute hankki omistukseensa myös äskettäin konkurssiin menneen Scheufelenin paperitehtaan Saksassa. Toisaalta - Pankaboard ja Stromsdal ovat olleet kilpailijoita, joten Stromsdalin kaatuminen parantaa Pankaboardin menestymisen mahdollisuuksia ja onko Smurfitillakaan enää pelimerkkejä? Yhtenä vaihtoehtona voisi olla myös venäläinen omistaja, mutta melko epätodennäköiseltä juankoskelaisen metsäteollisuuden tulevaisuus näyttää tällä hetkellä.

Tehtaan historia juontaa järvimalmiruukin perustamiseen vuoteen 1746. Puunjalostus alkoi vuonna 1907 puuhiomon perustamisella ja kartonkitehdas käynnistyi vuonna 1913. Kymin osakeyhtiö tuli tehtaan omistajaksi vuonna 1915. Nykyinen Stromsdal Oyj on perustettu 1980-luvun lopussa, jolloin Kymiyhtiö luopui tehtaan omistuksesta ja perustettu yhtiö listattiin pörssiin. Yhtiö on ollut taloudellisissa vaikeuksissa jo useita vuosia.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnistuneet pieninvestoinnit. Kyrolta siirtyneet pätevät jätkät. Fiksu henkilökunta.

Ei riitä. Pieni kassa, liian kapea trimmi. Ikivanha viiraosa.

Niin siinä sitten kävi.

Harmi. Kaikkensa pojat varmaan antoivat. Ei voi moittia Romppasen henkilökuntaa yrittämisen puutteesta.

Superkalanteri kirjoitti...

Kyllä. Koneen leveys (kapeus) on pahin ongelma Juankoskella, eikä se ongelma ole ratkaistavissa ihan helposti. Vaahto on uusinut Stromsdalin viiraosaa vuosina 2001 ja 2007.

http://www.vaahtogroup.fi/view/documents.asp?document_id=1178

Anonyymi kirjoitti...

Ihmettelin miksei Stromsdal yrittänyt järjestää viimeisenä keinona kaikille suunnattua osakeantia? Sen turvin olisi ehkä päästy pahimman yli.

Toinen mitä olen pähkäillyt on että käsittääkseni Stromsdalin bulkkikartonkeja ei ollut oikein kannattavaa tuottaa, joten miksi niitä tehtiin lainkaan? Laadukkaammat tuotteen eivät kai täyttäneet tilauskirjaa kokonaan, mutta silloin olisi kannattanut lomauttaa väki säännöllisesti ja tehdä vain kannattavia tuotteita. Eihän tappiollisia tuotteita kannata tehdä.

Veikkaisin että parin vuoden sisään tehdas olisi noussut jaloilleen, jos vain olisi vielä hetken pystynyt sinnittelemään.

Anonyymi kirjoitti...

vastauksena edelliselle: Ei ole kannattavaa ajaa hiomoa, valkaisimoa ja kartonkikonetta jatkuvasti ylös ja alas. Siinä vasta kuluu energiaa ja kemikaaleja kun jatkuvasti lämmitellään paikkoja ja täytellään säiliöitä. Lisäksi tilaukset tulee nykyään niin viime tipassa, ettei tehtaalla, jossa on koneet kylmänä ja miehet lomalla, ole mahdollista ottaa niitä tehtäväkseen.