keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Smurfitin uusin siirto

Dermot Smurfitin komentoon kuuluva Powerflute on ostanut vaikeuksiin ajautuneen saksalaisen Lenningenin laaksossa toimivan Scheufelenin paperitehtaan. Ei mitenkään yllättävää, mutta nyt kartonkiin keskittynyt Powerflute hyppää kerralla pitemmälle jalostettuihin tuotteisiin. Scheufelen valmistaa korkealaatuisia taidepapereita kahdella pienellä koneella (3800 mm ja 4100 mm). Tehtaassa on myös kolmas pieni kone, mutta se ei ole ollut käytössä vuoden 2006 jälkeen. Kahden koneen kapasiteetti on noin 290 000 t/a. (Kuva: Scheufelen)


Suomessa Dermot Smurfitin pääosin omistamien Savon Sellun ja Pankakosken kartonkitehtaiden kohdalla on toteutettu mittavat tehostamistoimet henkilöstön vähennyksineen, jotka ovat tuottaneet ainakin osittain haluttua tulosta. On varmaa, että sama toteutuu myös Saksassa, kun toisena vaihtoehtona olisi ollut tehtaan pysyvä sulkeminen. Kahden pienen koneen pyörittäminen ei vaadi 700 henkilön työpanosta tehokkaasti toteutettuna. Tässä vaiheessa Powerflute on sitoutunut 500 henkilön työllistämiseen, mutta jatkossa tämä luku varmasti pienenee eri tavoilla. Saksassa yt-neuvottelujen kautta toteutetut henkilöstövähennykset ovat kalliita, koska ammattiliitot ovat maassa erittäin vahvoja ja vähennettäville henkilöille maksettavat korvaukset nousevat korkeiksi. Mikäli tehdas saadaan kannattavaksi, kannattaisi muidenkin alalla toimivien yritysten ottaa mallia Powerfluten tavasta toimia. Mielenkiintoista tässä järjestelyssä on jälleen suomalaiset. Scheufelenin johdossa toiminut Kim Jokipii on aiemmin toiminut myös Stromsdalissa ja mm. Sappin palveluksessa.

Ei kommentteja: