keskiviikko 22. lokakuuta 2008

¡Bienvenidos a Botnia!

Metsäliitto-konserni kertoo jälleen uusista supistustarpeistaan lähes kaikilla toimialoilla.

Pelastajana tilanteeseen on ainoastaan Metsä-Botnian Uruguayn sellutehdas Fray Bentosissa. Sen käynnistäminen on sujunut hyvin ja tehdas on nostanut sekä Botnian liikevaihtoa että liiketulosta. Tehdas valmistui juuri oikeaan aikaan, koska tällä hetkellä hankkeeseen olisi vaikea saada rahoitusta. Botnia on ollut Metsäliitolle jo pitkään ainoa oikea kruununjalokivi. Sen asema vahvistuu entisestään M-realin myytyä Kirkniemen Sappille. Kotimaassa Botniallekin saattaa tulla kysymykseen selluntuotannon pysyvämmät rajoitukset. Huonoimmassa asemassa ovat sisämaan tehtaat, joihin on investoitu suhteellisesti vähiten. Ensimmäisenä tulee mieleen Äänekosken sellutehdas.

Metsäliitto kertoo myös että markkinatilanne ja tuotantokustannukset ovat nousseet. Tuotantokustannuksiin tuo pientä toivoa öljyn hinnan laskeminen, mutta maailmantalouden taantuma taas voi pahentaa tilannetta entisestään.

Metsäliitto-konserniin kuuluvalla M-realilla ei kohta ole, mistä supistaa. Yhtenä todennäköisenä kohteena voi kuitenkin olla Kyröskosken tehtaat, jossa valmistetaan esimerkiksi tapettipaperia. Rakennusalan taantuessa taantuu nopeasti myös tapettipaperien kysyntä. Entäpä, jos M-real keskittyisi pelkästään kartonkeihin ja sammuttaisi valot kaikilta niiltä paperitehtailta, jotka sijaitsevat konsernin kartonkitehtaiden yhteydessä? Näitä tehtaita kotimaassa on ainakin Kyröskoskella, Simpeleellä ja Äänekoskella.


Kuva: M-realin Kyröskosken tehdas (Lähde: M-real Image Bank)Tosin Äänekosken paperitehdas toimii jatkossa alihankkijana Sappille. Entistä todennäköisempää on myös se, että Metsäliitto saattaisi luopua M-realista kokonaan - todennäköisesti siten, että parhaat yksiköt myytäisiin ja huonoimmat lopetettaisiin - yksinkertaista. Olisiko esimerkiksi venäläisten yritysten vuoro tulla Suomeen tehtaiden isänniksi? Entäpä Metsä-Tissue?

Ei kommentteja: