maanantai 6. huhtikuuta 2009

Sappi tehostaa Kirkniemessä

Sappi suunnittelee 90 henkilön vähentämistä Kirkniemen paperitehtaalta. Tehdas työllistää tällä hetkellä 612 työntekijää. Vähennysten jälkeen luku olisi noin 520. Tuotantolinjoja ei ole suunnitelmissa sulkea, joten tehdas jatkaa kolmen paperikoneen yksikkönä myös jatkossa.

Vertailun vuoksi: Kolmen paperikoneen Kajaanin paperitehtaassa työskenteli lopetusvaihessa 535 henkilöä (joista osa oli lomautettuna PK4:n sulkeuduttua kahta muuta konetta aiemmin). Kajaanissa oli visioitu henkilöstömäärän vähentämistä alle 500:n, joten todennäköisesti kolmen koneen tehdasta on mahdollista pyörittää helposti 520 hengen tiimillä. Tähän päästään esimerkiksi joitakin toimintoja ulkoistamalla sekä yhdistämällä tehtäviä. Automaatiota lisäämällä ei ole kovin paljon mahdollista enää tehostaa. Kajaanin ja Kirkniemen tehdasta ei voi verrata kaikilta osin erilaisten (Kirkniemessä pitemälle jalostettujen) lopputuotteiden ja tästä johtuvasta tuotantoprosessien erilaisuudesta johtuen.

Sappi on kehunut Kirkniemeä erinomaiseksi yksiköksi, joten sen kehittäminen jatkuu varmasti. Myös tehtaasta maksettu hinta kertoo yrityksen olevan sitoutunut tehtaan kehittämiseen. Tosin äkillinen kysynnänmuutos tehtaan valmistamissa tuotteissa voi aiheuttaa suuriakin ongelmia.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Selvennetäänpä hieman... Käynnistyvät yt-neuvottelut koskevat VAIN tuotanto-osastoja, joilla työskentelee tällä hetkellä n.500 ihmistä! Toimihenkilöitä nämä neuvottelut eivät koske, eli mikäli vähennykset toteutuvat täysimääräisinä,niin tuotanto-osastojen vahvuudeksi tulee n.420 henkilöä. Ko. määrässä on 3:n paperikoneen,massatehtaan, kunnossapidon ja laboratorion henkilöstö!

Anonyymi kirjoitti...

Sillä logiikallahan sieltä on sitten hyvinkin irtisanottavissa enemmän porukkaa! Kyllä 420:lla henkilöllä noita osastoja pyörittää. Mutta kyllä minä ainakin uskon virallista tietoa 612:sta henkilöstä!

Anonyymi kirjoitti...

no arvaas miksi kajaanissa ei koneet käy, ei ollu riittävästi enää henkilöstöö,usko mitä uskot.

Anonyymi kirjoitti...

Eipä taida kaikilla olla käsitystä siitä,mitä se paperikonelinja pitää sisällään... Kirkniemeä ja Kajaania on turha verrata, koska Kajaani teki sanomalehteä ja Kirkniemi tekee päällystettyjä laatuja, joten konstruktiot ovat täysin erilaisia! Ja edelliselle kommentoijalle sen verran, että usko mihin haluat, mutta minä TIEDÄN, että luku on n.500!

Superkalanteri kirjoitti...

7. huhtikuuta 2009 klo 17:00 kommentoineelle anonyymille:

Voisitko perutella väittämäsi tarkemmin? Kukaan ei ole väittänyt, että Kajaanin tehdas kaatui liian vähäiseen henkilöstöön. Kajaanissa valmistettu paperi tehtiin viimeiseen saakka tilausten mukaisesti. Vilkaise aiempia kirjoituksiani Kajaanin tehtaasta, niin ehkä ymmärrät mikä koitui tehtaan kohtaloksi.

Superkalanteri kirjoitti...

7. huhtikuuta 2009 klo 19:33 kommentoineelle anonyymille:

Ei voi väittää, että Kajaanin ja Kirkniemen tehtaiden paperikoneiden konstruktio olisi TÄYSIN erilainen. Kirkniemessä paperi päällystetään (LWC, MWC), joten eroaahan linja siltä osin. Se ei kuitenkaan vaikuta kovin radikaalisti henkilöstön vahvuuteen. Myöskään koneiden koko ei ole ratkaiseva tekijä.

Tuotantotaloudellisesti tarkasteltuna on perusteltua vertailla esim. Kajaania ja Kirkniemeä: "On turhaa pitää töissä ylimääräistä porukkaa, jos tuotanto olisi mahdollista hoitaa pienemmälläkin henkilöstömäärällä."

Kirkniemessä tuotetaan varmasti suunnilleen sama määrä paperia ennen yt-neuvotteluja ja yt-neuvottelujen jälkeen, jos vaan ostajia riittää.

Anonyymi kirjoitti...

paperimies on nyt hyvin hyvin vihainen.

Anonyymi kirjoitti...

Tottahan toki konstruktiot ovat sikäli erilaisia, että päällystävällä konelinjalla on tuplamäärä koneita ja täten myös tarvitaan enemmän henkilöstöä. Koneiden leveys ei vaikuta henkilöstön määrään. Ja tuo mitä kirjoitit tuotantomääristä pitää paikkansa. Sama tuotanto tehdään, mutta pienemmän porukan voimin...eli työmäärä/hlö tulee lisääntymään radikaalisti!

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymin ensimmäisessä komentissa jossa ollaan tarkkoina tuotantosoastojen / toimihenkilöiden / koko tehtaan henkilöstömäärän suhteen, on mielestäni selkeä virhe. KUNNOSSAPITOA ja LABORATORIOTA ei lasketa tuotannoksi, ainakin kun tehtaan osastojen välisiä kustannuksia lasketaan. Joten tuotanto porukan lukumäärä on n.420:kin pienempi, mutta tehtaan koko henkilöstömäärä on ilmeisesti 612 niinkuin tarina kertoo, ja kaikki henkilöt siivoojat, koneenhoitajat, viilarit ja tehtaanjohtaja lasketaan vahvuuteen jota ilman tehdas ei toimi.

Tuosta päällystämisesta: vaihtoehtojahan on kaksi OFF-machine ja ON-machine. ON-machine koneessa jossa on ON-machine kalanterointi ei tarvita pastakeittiön hoitajaa/vuoro enempää henkilöstöä kuin sanomalehti/SC-koneessakaan. Ajettavuus ongelmat ovatkin sitten asia erikseen, mutta OFF-machine päällystyksessä onkin sitten erillisiä tuotantovaiheita reilusti lisää joissa tarvitaan hallitilaa sekä henkilöstöä enemmän (välirullaus, päällystys ja kalanterointi).

Superkalanteri kirjoitti...

Erittäin hyvä ja perusteltu kommentti Anonyymilta 12. huhtikuuta 2009 0:43.

Anonyymi kirjoitti...

Vielä kerran... Kirkniemen tehtaan KOKONAISHENKILÖSTÖMÄÄRÄ on 612! Näistä reilut 100 on toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä, joita tulevat yt-neuvottelut EIVÄT koske, eli... esitetty 90 hlön vähennys tullaan tekemään n.500 hlön joukosta! Lisäksi siivoojat ovat pois laskuista,koska siivous on ulkoistettu!
Päällystämisestä: Kirniemessä on 3 kpl päällystäviä linjoja. Kaksi niistä on OFF-machine ja yksi ON-machine linjoja. JOKA linjalla, myös ON-machinella on omat superkalanterinsa, siis ei on-machine kalanterointia lainkaan!
Ymmärtäkää nyt ihmeessä,että linjojen lay outit ovat erilaisia eri tehtaissa, mitään pääsääntöistä hlö/kone ei ole olemassa!

Anonyymi kirjoitti...

Helpompi vähentää pienemmästä määrästä, kun on vähemmän vaihtoehtoja valittavana...