torstai 26. maaliskuuta 2009

Aina saa yrittää

Stromsdalin konkurssipesästä on tehty ostotarjous. Tekijänä Mikael Åbackan ja kahden muun tahon perustama New Stromsdal. Vanhalla Stormsdalilla oli muutama ihan hyväkin tuote (esim Tecta barrierkartonki), jotka saattaisivat kannattaa kunnon tuotantokoneistolla.

Koska vanhaa pörssiyitiö-Stromsdaalia ei enää ole voidaan taas puhua tehtaan heikkouksistakin vähän. Niiksi Åbacka mainitsee Kauppalehdessä tehtaan v
esitalouden. Pitäisi vaihtaa vesisäiliötä, pumppua ja putkia. Esimerkiksi itse kartonkikoneesta, sen leveydestä tai koneen viiraosasta ei mainita mitään. Pitkällä aikavälillä myös laajentamista on suunnitelmissa siten että tehtaalla olisi "useampia tukijalkoja". Mitä ne voisivat olla? Voisiko esimerkiksi yhtiöllä olla oma metsäosasto?

Konkurssipesä onkin asettanut ostajalle ehdoiksi toimivan suunnitelman esittämisen. Muitakin ostajakandidaatteja pidetään ilmassa ainakin muodon vuoksi sekä väläytellään koneiden myyntiä. Tosiasiassa koneista lienee vähän kiinnostuneita - ylitarjontaa on markkinoilla runsaasti, kun kapasiteettiä on karsittu joka puolella. Myös romurautabisnes kannattaa huonosti, kun terästehtaat seisovat.

Toivotaan uudelle yritykselle onnea ja menestystä, mutta vaihtoehto saattaisi edelleen olla tuotteiden valmistaminen alihankintana. Vapaata kapasiteettia on nyt hyvin tarjolla. Toinen vaihtoehto on toteuttaa investointi, joka tarkoittaa käytännössä uutta (leveämpää) konetta ja siihen en usko, vaikka käytettyjä koneita on halvalla saatavana.

Ei kommentteja: