Kuolee, ei kuole, kuolee, ei kuole...

No niin. Taas Tekniikka ja Talous listasi lopetettavia tehtaita, tai oikeastaan niitä, jotka jäävät jäljelle. Jämsänkosken vahvuudeksi on manittu aikakauslehtipaperi, vaikka se on paperilaji, missä on ylikapasiteettia ja Jämsänkoskella valmistetaan paljon myös tarrapaperia. Myös Kaukaan ja Rauman tehtaat valmistavat aikakauslehtipaperia, jossa on ylikapasiteettia.

Lehti myös unohti mainita useita muita alalla toimivia yrityksiä, kuten Stromsdal, Sonoco, Savon Sellu, Pankaboard, Mondi (Lohjan paperitehdas)... Listaa pystyisi jatkamaan vielä huomattavasti pidemmäksi. Tuskin ainakaan suuri osa näistä firmoista laittaa lappua suosiolla luukulle, jos ja kun muita vaihtoehtoja on tarjolla.

Myös hienopapereissa on haastetta. UPM päättänyt jatkaa paperikone 2:n seisokkia Nordland Papierin tehtaalla Dörpenissä Saksassa. Samaan aikaan Suomessa - kaukana markkinoista - sijaitsevat koneet jauhavat täysillä paperia. Ei Nordlandin koneen määräaikaisella sulkemisella ja Sisä-Suomella ollut kovin paljon tekemistä, vaikka talouslehdet aina merenrantaa ylistävätkin. Toisaalta: Voidaanko tästä vetää joitakin johtopäätöksiä Kajaanin neloskoneen (sanomalehtipaperi) hiljaiselon jatkumiseen tai muihin toimenpiteisiin, koska ilmoitusta sen tilanteesta ei vielä tullut UPM:n konsernijohdolta?

Paperiteollisuuden kehityskulku on viime aikoihin asti kulkenut kohti suuria sekatavaratalo-konserneja, kuten esimerkiksi UPM, Stora Enso ja International Paper. Tämä kehitys ei voi jatkua loputtomiin, vaan jossakin vaiheessa on tapahduttava muutos. Tällä hetkellä puhutaan suurten konsernien rakennejärjestelyistä, joissa ne keskittyvät vain tiettyyn tuotealueeseen, kuten pakkauskartongit tai painopaperit. Markkinat jaetaan uudelleen.

Lähes jokaisen suomalaisen paperitehtaan kehitys on alkanut paikallisesta "yhtiöstä" ja kulkenut suuren monikansallisen konsernin yksiköksi (Tästä on tehty kirjakin, kuten: Virtanen, Sakari. (2006) Yhtiöstä yksiköksi : UPM Kajaani 100 vuotta. Kajaani. UPM-Kymmene Oyj. ISBN 951-9070-34-6). Poikkeuksiakin toki löytyy. Miksi ei jossakin vaiheessa joku tehdas voisi palata takaisin itsenäiseksi yhtiöksi? Näin on jo käynytkin, kuten esimerkiksi Stora Enso myi Pankakosken tehtaan Dermot Smurfitin kokoamalle Pankaboardille ja M-real Savon Sellun samaisen herran Powerflute Oy:lle.

Vihdoinkin löytyi myös joku, joka puhuu asiaa ja ainainen talousjulkaisujen hehkuttama rannikkolähtöisyys saa kenkää. YLE:n Oulu-Radion haastattelema Metsäalan tulevaisuusfoorumiin kuuluva Joensuun yliopiston tutkija Jakob Donner-Amnell muistaa nostaa esille tehtaiden valmistamien tuotteiden merkityksen. Eihän siinä ole esimerkiksi talouslehtien perusteella kerrassaan mitään järkeä, että Kaskisissa (joka siis sijaitsee rannikolla) valmistetaan kemihierrettä sisämaan paperitehtaissa käytettäväksi.

Donner-Amnell moittii metsäteollisuutta myös uusiutumisen pelosta. Metsäteollisuuden vanhakantaisuutta kuvaa jo hyvin se aikaisemmassa kirjoituksessani mainitsemani solmio-esimerkki, jossa nuorta metsäyhtiön palvelukseen tullutta diplomi-insinööriä kehuttiin solmion käyttämisestä (ks . kirjoitus 23. heinäkuuta "Uhanalaiset tehtaat"). Herätys! Patruunoiden aika on ollut jo kauan sitten ohi, eikä Waldenikaan enää ajele Valkeakosken katuja komentovaunulla. Ottakaa mallia Nokiasta, jossa organisaatio pyörii kilpaa haudassaan kääntyvän perustajansa Fredrik Idestamin kanssa. Idestam oli sinnikäs ja ennakkoluuloton, mutta ovatko niitä myös nykyiset paperiyhtiöiden toimitusjohtajat?