torstai 6. marraskuuta 2014

Andritz uusii Varkauden sellutehtaan - Imatralla mittava investointi kartonkikoneeseen

Stora Enso on valinnut Andritzin Varkauden sellutehdasprojektin päätoimittajaksi. Investointi käsittää kuitulinjan, haihduttamon, kaustisointilaitoksen, soodakattilan sekä kierrätyskuitulaitoksen uusinnat. Jo aiemmin Stora Enso tilasi Valmetilta paperikone PK3:n muutostyön kartonkikoneeksi. Investoinnin kokonaisarvo on noin 110 miljoonaan euroa, josta Valmetin osuus on noin 30 miljoonaa euroa. Andritzin tilaus tuo työtä myös Suomeen - lähinnä yhtiön Kotkan toimipisteeseen. Lisäksi projektista hyötyvät lukuisat alihankkijat kotimaassa. Näillä investoinneilla Varkauden tehdas välttää muuten lähes varmana pidetyn sulkemisen. Pelastajaksi muodostui tehdasintegraatissa toimiva sellutehdas, joka esimerkiksi UPM:n edesmenneltä Kajaanin tehtaalta puuttui.

Stora Enso kertoi myös investoivansa Imatran tehtaan kartonkikone KA5:n laadun- ja kustannustehokkuuden parantamiseen 27 miljoonaa euroa. Investoinnilla uusitaan kartonkikoneen päällystysosaa, rullapakkauslinjaa sekä pituusleikkuria. Investointi valmistuu syksyllä 2015. Koneen kapasiteetti nousee noin 20 000 t/a. Hankkeen toimittajia ei vielä ole kerrottu, mutta tässäkin kotimaiset toimittajat ja alihankkijat lienevät vahvoilla.

Kartonkikone KA5 on otettu käyttöön vuonna 1965 ja se on valmistumisvuoden mukaan uusin tehtaan neljästä kartonkikoneesta. Tehtaalla on lisäksi kaksi erikois- ja voimapaperia valmistavaa konetta, joista voimapaperikone on vuokrattu Kotkamills-yhtiölle. Hienopaperia valmistanut paperikone PK8 suljettiin vuonna 2010. Kartonkikone KA1:n sulkemista suunniteltiin vuonna 2008, mutta sulkeminen peruttiin myöhemmin yhtiön ja etenkin Imatran tehtaiden painopisteen siirtyessä paperinvalmistuksesta kartonginvalmistukseen. Imatran tehtaille vuodesta 1950 toteutetut investoinnit ovat osoittautuneet pääosin erinomaisiksi. Vuosikymmeniä sitten tehdyt investoinnit ovat maksaneet itsensä takaisin ja myös tehtaan tulevaisuus näyttää vahvalta. Tärkeänä kilpailuetuna on myös tuotantoyksikön koko.

Ei kommentteja: