maanantai 12. elokuuta 2013

Stora Enso tehostaa kartonkiliiketoimintaa kotimaassa

Stora Enso vähentää Imatran tehtailta 165 henkilöä ja Inkeroisten kartonkitehtaalta 25 henkilöä. Lisäksi Imatran tutkimuskeskuksesta vähennetään suunnitelman mukaan 13 henkilöä. Konelinjoja ei olla sulkemassa, vaan vähennykset tehdään organisaatiota tiivistämällä. Vähennykset ovat osa aiemmin julkaistua säästötavoitetta.

Inkeroisten tehtaalla lopetetaan puisten pakkauslavojen valmistus ja lavat hankitaan jatkossa ulkopuoliselta toimittajalta. Järjestely vähentää henkilöstöä 25 henkilöä. Herääkin kysymys, miksi vasta nyt? Pakkauslavojen valmistus ei kuulune Stora Enson ydinliiketoimintoihin. Esimerkiksi Kemin ja Oulun tehtaille pakkauslavoja valmistaa Oplax Oy.

Paperiliiketoiminnassa on vielä todennäköisesti tulossa säästökierros, joka kohdistunee voimakkaimmin Anjalan tehtaaseen sekä mahdollisesti myös Veitsiluodon tehtaaseen Kemissä. Mikäli suunnitelma Varkauden tehtaan muuttamiseksi kartonkitehtaaksi ei kannata, suljettaneen  Varkauden tehdas melko pian. Paperiliiketoiminnan säästöt aiheuttavat todennäköisesti tehtaiden tai konelinjojen sulkemisia.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos analyysistä,

onko mitään mielipidettä sappi:n ilmoittamasta suunnitellusta tehtaiden alasajosta euroopassa, Lohjan sappin tehdasta tuo tuskin lopetus mielessä koskee?

Entä mitä mieltä olet toisen Lohjan paperitehtaan Mondi Lohja Oy:n tulevaisuuden näkymistä? 2013 tulostiedotetta ei ole vielä ilmeisesti tullut julkisuuteen? suuria investointeja konekannaltaan vanhaan tehtaaseen ei ole ilmeisemmin tehty.

Mondi konserni itsessään on tehnyt tulosta tehdaskaupoillaan itäeuroopassa, mutta Lohjan tehdastahan tuo voittotulos ei suoranaisesti koske, tämä Lohjan tehdas mainittiin yhtenä mahdollisena lopetettavana tehtaana aiemmin käsittelemässäsi konsulttien tilanne analyysistä demari-lehdelle

Linkit uutisiin:
Sappi
http://www.taloussanomat.fi/perusteollisuus/2013/08/02/paperiyhtio-sappi-voi-sulkea-tehtaita-euroopassa/201310784/12?rss=4
ja Lohjan paikallis lehdestä
http://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/248571-sappin-kirkniemen-tehtaalla-vahva-usko-toiminnan-jatkoon
Mondin itäeuropan tulosuutinen
http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/mondi+paransi+tulostaan/a919703

Anonyymi kirjoitti...

Jaa, taas tuntuu että Stora tulee jotenkin Umpin perässä. 90-luvun loppupuolella erääseen UPM:n vieläkin käyvään tehtaaseen töihin mennessäni puhuttiin tehdasalueella sijaitsevasta vanhasta lavojen valmistus paikasta, jossa jo silloin oli muuta toimintaa ja tarvittavat trukkilavat toimitettiin muilta toimittajilta. Siis jos Stora vasta nyt tekee näitä tehostamisia, niin reilun viidentoista vuoden viiveellä voisi todeta jossain olevan jotain vanhoillista.

No onneksi Enso sentään ilmoitti kesälomien aikana, että aikovat investoida Bioenergian valmistamiseen / kehittämiseen, kun tekevät jo kertaalleen lakkautetulle Sunilan sellutehtaalle jonkinlaisen Biojalostamon. Että kaipa se Enso osaa jotain uuttakin kokeilla.

Anonyymi kirjoitti...

Hiljaista ollut näin kesälomien jälkeen tällä palstalla.
Mielenkiintoisena pointtina heitettäköön että noin 200 Stora Enson Veitsiluodon työntekijää laittoi hakemuksen sisään kun kaupungin toinen paperiyhtiö haki prosessinhoitajia vakituiseen työsuhteeseen.
Mistä tämä kertoo?
Onko mitta täynnä ja luotto nolla?

Anonyymi kirjoitti...

Jos Veitsiluodon bulktehdas tekee vuosi toisensä jälkeen turskaa ja senkun vain pahenevissa määrin, yhdistäen siihen että esimerkiksi ykköskone käy jo pelkällä pyhällä hengellä ja monen mielestä koko tehdaskin. Niin en yhtään ihmettele, että porukkaa hakee parempia tuotteita tekevälle kannattavalle tehtaalle.

Mitta täynnä, mistä? Paperiliiton porukka tienaa erittäin hyvin ja useimmilla tehdaspaikkakunnilla on edullista asua. Syytä olisi olla myös kiitollinen, että jopa tappiollinen tehdas jatkaa erinomaisen palkan maksamista. Ja toivottavasti jatkaa pitkälle tulevaisuuteen.