tiistai 13. joulukuuta 2011

Myllykosken paperitehdas pysähtynyt

Myllykosken paperitehtaan koneet pysähtyivät 12.12.2011 ja näin tuotanto tehtaalla on päättynyt. Työntekijöiden irtisanomisaika alkaa tammikuussa 2012, mutta osa tehtaan henkilöstöstä työskentelee tehtaalla vielä noin puolen vuoden ajan huoltotehtävissä. Suomessa on 2000-luvulla suljettu tai ollaan sulkemassa yli 4 miljoonaa tonnia paperin ja kartongin tuotantokapasiteettiä. Myllykosken lisäksi tänä vuonna on suljettu Mäntän paperitehtaalta pieni tiivispaperia valmistanut paperikone PK5. Seuraavana tuotanto on päättymässä Äänekosken ainoalla paperikoneella.vuoden 2012 alkupuolella.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kouvolan sanomassa oli juttua, että UPM etsii tehtaalle toimijaa joka aloittaisi kartongin tuotannon. PK4 ja PK6 ovat teoreettisesti muutettavissa kartonkikoneiksi. Tehtailla on vieraillut useita potentiaalisia yrityksiä. Saas nähä, epäillen mutta toivoen eteenpäin.

Anonyymi kirjoitti...

Samaa mieltä. Kartongilla on menekkiä kuitenkin , että oishan se hienoa ,ttä joku alkais siellä Kartonkia valmistaa. jos tämä toteutuu en kyllä osaan yhtään sanoa valmistaako sitä Suomalainen vai ulkomaalainen Metsäyhtiö. Saas nähdä

Anonyymi kirjoitti...

Minkäköhän takia PK7 ei sovi kartonki koneeksi? Kuitenkin parempi kuntoisempi kuin PK6.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi PK5 ei sovi kartonkikoneeksi?

Anonyymi kirjoitti...

Tämä oisi kiva tietää ,että miksi PK7 ei sovi kartonkikoneeksi. molemmat koneet valmistivat SC-paperia eivätkä ne muutenkaan hirveästi poikke toisistaan paitsi ehkä leveys?

Anonyymi kirjoitti...

PK6 / PK7 erona on muutakin kuin leveys, suurimpana erona MÄRKÄPÄÄ (perälaatikko / viiraosa). Kartonkikoneeksi arpoen seiskan kohdalla hallitila varmaankin loppuu monikerros rainanmuodostuksen osalta, mutta kutonen muuttaen nykytyylille saattaisi olla tilaa enemmän??

Anonyymi kirjoitti...

Paperikoneiden soveltuminen kartonkikoneiksi riippuu siitä, mistä laaduista on puhe. Kartongiksi kutsutaan niin pintalainereita, aallotuskartonkia, nestepakkauslaatuja kuin myös kotelolaatuja eli taivekartonkeja. Ylemmällä koskipaikalla on jo Inkeroisten karonkitehdas, näinköhän UPM ja Stora Enso alkaisivat järjestellä isompiakin kuvioita tässä yhteydessä?

Myös venäläiset ovat jo käyneet potkimassa renkaita.
Seuraamme tilannetta mielenkiinnolla.

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaisista metsäyhtiöistä jos ,joku sen ostaa niii se on varmaankin stora. Storaensolla on lähellä eli kymijoen varrella sekä paperin ,että kartongin valmistusta. Tämä vaikuttaa kuitenkin loppujen lopuksi jollain tapaa. Eihän se haittaisi jos M-Real sen ostai ,mutta pidän Storaensoa kumminkin todennäköisempänä ostajana kuin M-Realia. Tehdas vaatii kuitenkin lisää investointeja vaikka koneet ovat ihan hyvässä kunnossa. Oiskohan Storan miehillä mielessä kehittää tehdasta. saa nähdä mitä tulevaisuus tuo

Anonyymi kirjoitti...

Tarjoan kuule sulle pullat ja niin paljon juomista kun jaksat jos sen Stora tai kukatahansa suomalainen ostaa kartonkitehtaaksi.

Prkl tarjoan nämä sulle ja sun parhaalle kaverilles ko. setin, jos sen joku ylipäätänsä ostaa ja käynnistää sen.

Se on sellaista SDPläistä unelmahöttöä, valitettavasti.

Superkalanteri kirjoitti...

Juuri näin. Eli mikäli tehtaan muuttaminen kartonkitehtaaksi toteutuu, tulee ostaja todennäköisesti ulkomailta - hyvin suurella todennäköisyydellä Venäjältä. Stora Enso ei tehdasta missään nimessä osta. Ainut suomalainen metsäyhtiö, joka voisi tehtaan ostaa voisi olla M-real, jonka toiminta painottuu kotimaahan. Kartonkiin keskittyvä M-real voisi korvata Myllykosken tehtaalla esimerkiksi Tampereen keskustassa ahtaassa paikassa toimivan vanhentuneen Takon tehtaan - mutta tämä vain teoriassa ja "SDPläisessä unelmahötössä".

Anonyymi kirjoitti...

Ei Stora suomeen investoi, jotain pieniä "pakollisia" investointeja tehdään, että koneet pysyvät vielä ajolla. Ei Stora ala muuttamaan jotain paperitehdasta kartontitehtaaksi, miettikääs ny vähän.. Mitä järkeä alkaa muuttamaan jotain tehdasta, joka sijaitsee kaukana markkinoista? Sitten, jos tehdas muutettais, niin koko lystin maksaa Stora! Kannattaa miettiä, myös sitä, että miksi Stora rakentaa tällä hetkellä Ostrolekaan uutta kartonkikonetta? Euroopan investointipankiltahan se saa siihen tukia! Jos suomeen rakennettaisiin uusi kone ei siihen saada mitään tukia euroopan investointipankilta! Toiseksi, kierrätyskartonkia on helposti saatavilla mm. saksasta joka ruokkii hyvin Ostrolekan konetta... t.automaatiomies