keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Myllykoski UPM:lle - miten käy Myllykosken tehtaan

Myllykoski palaa UPM-Kymmene-konserniin noin 59 vuoden jälkeen, kun UPM ostaa Myllykosken. Myllykoski siirtyy UPM:lle vuoden 2011 toisen neljänneksen aikana. Myllykoski oli UPM:n edeltäjäyhtiön Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n yksi perustajajäsenistä vuonna 1920, kunnes se erosi yhtiöstä vuonna 1952 ja on toiminut siitä lähtien itsenäisenä. Myllykoskella on valmistettu paperia vuodesta 1905 alkaen ja puuhiomo on toiminut jo vuodesta 1892 saakka.Myllykoski Oy-nimi on ollut käytössä vuodesta 1971 saakka.Myllykoski-ryhmässä on yhteensä 7 paperitehdasta mukaanluettuna samojen omistajien omistama Myllykosken allianssikumppani Rhein Papier, joka myös kuuluu kauppaan.

Myllykosken heikoimmassa kunnossa olevan tehtaan, Kouvolassa sijaitsevan Myllykoski Paperin kohtaloa on veikkailtu jo pitkään. Tehtaassa on toiminnassa kolme paperikonetta, jotka alkavat olla ainakin osittain auttamattomasti vanhentuneita. Suurin ongelma tehtaassa on koneiden kapeus ja toisaalta myös vanhentunut tehdasinfrastruktuuri. Tämä yhdistettynä tuotteisiin, joista on ylitarjontaa ei ole hyvä yhtälö, kun kilpailijat, UPM ja myös Myllykoski itse valmistaa samoja tuotteita tehokkaammilla koneilla. Mielenkiintoisena lisänä on M-realin 35% omistus Myllykoski Paper Oy:stä.Emoyhtiö Myllykoski omistaa loput 65 %.

Onkin ihme, mikäli Myllykosken tehdas jatkaa toimintaa vuoden 2011 kesälomien jälkeen. Myllykoskella on jo aiemmin tässä kuussa aloitettu henkilöstön yt-neuvottelut, jotka tähtäävät 140 henkilön vähennyksiin. Kaava olisi tältä osin lähes sama kuin Kajaanissa, josta tehdas suljettiin pitkien yt-neuvottelukierrosten ja seisokkien jälkeen joulukuussa 2008. Toisaalta: Myllykoski ilmoitti 21.12. peruvansa tammikuuksi suunnitellut lomautukset ja käynnistää pysäytettynä olleen PK6-koneen uudelleen. UPM:n tuotepaletista saattaisi löytyä myös tuotteita, joita kannattaisi valmistaa hieman pienemmillä paperikoneilla. Tehtaan koneet valmistavat SC- ja MWC-papereita. Tehtaan PK5-kone on ollut pysäytettynä vuodesta 2002 saakka ja on jo kerran päätetty romuttaa, mutta ilmeisesti viimeksi kone on ollut myynnissä.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus ja tässähän oli oikeastaan tärkeimmät kokonaistilanteesta.

Itse spekuloisin, että UPM ajaa Myllykosken tehdasta ainakin hetken. Tuskin pitkään, mutta uskoisin että ihan 2011 aikana ei tuotanto lopu kuin ehkä yhdellä linjalla (PK&).

UPM on selkeästi vaatinut YT-toimenpiteet käynnistettäväksi. Tuon 140 vähennyksen jälkeen on se viimeinen teoreettinen rako yrittää ajaa tehdasta.

Ehkä jotain spesiaalimpaa tuotetta voisi siis kituuttaa vuoden pari esim. PK4-linjalla, mutta liikutteli palasia miten halusi niin ei tehtaalle voi kovinkaan pitkää tulevaisuutta povata.

Entäpä sitten lohdutuspalkinnot - UPM:hän on niitä ennenkin jakanut. Ohessa yksi visio: Myllykosken tehdas alas ja Bio-jalostamo tilalle Kuusankosken tehtaan yhteyteen ja Myllykoskelta sieltä n. 15%:lle Myllykosken väestä työpaikka. Hullu visio, mutta kaikenlaistahan sitä voi spekuloida tehtaan kohtalolla.

Aika näyttää. Siltikin pitää nostaa hattua Björnbergien suvulle, he tekivät hemmetinmoisen työn. Harmi että Saksan investointi osui surkeaan saumaan.

Kaikkea hyvää Björnbergeille jatkoon ja kaikkea hyvää myllykoskelaisille!

Anonyymi kirjoitti...

Olisi mielenkiintoista tietää, paljonko uutisoidusta 60 miljoonan kauppasummasta on menossa M-realille, sillä Björnbergithän omistavat 65 % Myllykoski Paper Oy:stä loppuosan kuuluessa M-realille. Vai jääkö M-real UPM:n apuosakkaaksi Myllykosken tehtaalle ajamaan koneita alas - tai kauppaamaan edelleen Sappille?

Anonyymi kirjoitti...

Myllykoski pysyy pystys.UPM toivon mukaan investoi siihen tehtaaseen ja lopettaisi tuotantoa euroopassa aikakauslehtipaperien osalta.

Anonyymi kirjoitti...

Älä unta nää. Miksi UPM investoisi syrjäiseen tehtaaseen, joka vaatisi melko suurelta osin uudelleenrakentamista kilpailukyvyn säilyttämiseksi?

Anonyymi kirjoitti...

Ei tullu biolaitosta Kuusankoskelle, mutta tuli arkkisaliin investointi. Tämä tuonee työtä n. 20 henkilölle, eli kyllähän silläkin työllistäisi viitisen prosenttia Myllykoskelaisista.

UPM:n kauppahan varmistunee 19.7 mennessä, sitten alkaa tapahtua jotain. Mutta tehtaan tuotanto se jauhaa kuitenkin kesän yli, mutta jauhaako vuonna 2012 onkin toinen juttu.

Anonyymi kirjoitti...

Kyl mä uskon että jauhaa. Viimene tehdas mikä suljettiin tais olla Simpeleen paperitehdas, että eiköhä ne oo nyt takanapäin. Eihän siin ois mitää järkee jos ne ostaa tehtaan ja sit sulkee sen jossai se sulkemisen rajakin menee. mium mielest se meni ainaki UPM:n osalta siin ku se sulki viimeeks kajaanin paperitehtaan ja Tervasaaren sellutehtaan. Myllykoskiha viel jauhaa perhana. 3 konetta hyvi pyhkii. Ootan innol sitä uutist ku se kauppa vihdoin ja viimein toteutuu

Anonyymi kirjoitti...

Eikä se oo mikää syrjätehdas. Hyvihä siel viel piiput tupruaa. Toivotaa et se pysyy pystys ja et UPM tekis siihe jotai positiivista muutosta jatkuvuuden turvaamiseksi. Kato ite oon valmistumas kans paperimieheks et usko on kova.

Superkalanteri kirjoitti...

Koska UPM:n Myllykoski-kauppa näyttää pitkittyvän, saa Myllykosken tehdas jatkoaikaa ainakin vuoden 2011 loppuun. On täysin mahdollista - jopa todennäköistä, että tehdas pysähtyy jouluksi, eikä enää käynnisty uudelleen. Syyt on mainittu useaan kerran tässä blogissa, mutta tiivistettynä: tuotteet ja tehdasinfrastruktuuri.