perjantai 5. helmikuuta 2010

Varkaus alkaa olla taputeltu

Varkauden tehtaiden sulkeminen näyttää selvältä. Toimisto- ja painopaperien markkinoilla on ylikapasiteettia, eikä Varkauden ahdinkoa helpota vanha tuotantokoneisto. Vanha tehdasinfrastruktuuri yhdistettynä tehtaan valmistamiin bulkkituotteisiin on yhtälö, jonka perusteella tehdaskombinaatin sulkeminen on perusteltua.

Varkauden jäljellä olevat paperikoneet ovat vuosilta 1926, 1961 ja 1977. Koneita on toki uusittu viime vuosiin saakka, mutta vanhasta on mahdoton tehdä uutta. Myös sellutehdas on pieni ja vanhentunut, sen kapasiteetti on ainoastaan 220 000 tonnia vuodessa, kun modernit sellutehtaat esimerkiksi Etelä-Amerikassa tuottavat yli miljoona tonnia vuodessa - samalla tai pienemmällä henkilöstöllä.

Toinen merkittävä ongelma liittyy sanomalehtipapereissa käytettävän kuumahierteen (TMP, thermo-mechanical pulp, puusta kuumahiertämällä valmistettu mekaaninen massa) valmistukseen. Valmistus kuluttaa suuret määrät sähköä. Kilpailijat valmistavat sanomalehtipaperia yleensä uusiokuidusta. Keski-Euroopassa sanomalehtipaperin valmistus uusiokuidusta on enemmän sääntö kuin poikkeus. Suomessa sanomalehtipaperin valmistuksessa uusiokuitua käyttää ainoastaan UPM Kaipola. Kajaanin paperitehdas suljettiin osittain samoista syistä (energian hinta, bulkkituotteet), mikä nyt uhkaa on Varkauden tehtaita.

Merkittävä sulkemisen puolesta puhuva tekijä on Varkauden kohdalla integraatin etujen katoaminen vuodesta 2006 alkaen: Paperikone PK1 (1921, hienopaperilajit) suljettiin vuonna 2006 ja hylsykartonkia valmistanut kartonkikone joulukuussa 2008. Tehtaan toiminnan kannalta välttämättömät yleiskustannukset jakautuvat nyt pienemmälle määrälle tuotantoyksiköitä ja edelleen tuotettua tonnia kohden jakautuvat kustannukset ovat suuremmat.

Liiketoimintaympäristö Suomessa on paperiteollisuudelle epäedullinen esimerkiksi korkeasta energian hinnasta, palkkatasosta ja valuuttakurssien tilanteesta johtuen. Tämän perusteella ei perustuotteita kannata keskellä Suomea ja kaukana päämarkkina-alueista valmistaa. Varkaudella on tulevaisuus, mutta nykymallinen tuotantorakenne alkaa olla elinkaarensa lopussa. Karvisen puheista saattoi rivien välistä päätellä, että Stora Ensolla on Varkauden kohdalle jo suunnitelmat valmiina. Loppuaika nykytuotteilla käytetään esimerkiksi kilpailijoiden ahdingon kasvattamiseen. Suljettavaksi määrätty tehdas saattaa olla kätevä työkalu kilpailijoiden kiusaamiseen. Nämä näkökohdat huomoiden lienee selvää, että Varkaudessa ei kannata jatkaa nykymuotoista liiketoimintaa. Liiketoiminta kun ei ole hyväntekeväisyystyötä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta on vaikea ymmärtää, miten nykyisen omistajan ajatukset kehittää biopolttoaineita menisivät eteenpäin, jos Varkaus suljettaisiin kokonaan. Siellähän on nyt koelaitos. Samoin kartonkikoneen sulkemisen jälkeen Varkaudessa on jatkettu kierrätysmassan jalostusta - olisiko siitä myös painopaperin raaka-aineeksi? Onpa julkisuudessa esiintynyt jopa kommentti, että M-realin fokusoiduttua paperipuolella pelkästään päällystämättömiin ja muihin erikoispapereihin, joiden kannattavuuta on onnistuttu ilmeisesti nostamaan, voisi Varkaus olla kiinnostava Metsäliito-ryhmälle...