tiistai 16. kesäkuuta 2015

UPM investoi Kaukaan sellutehtaaseen

UPM investoi Kaukaan sellutehtaaseen ja uusii tehtaan molemmat kuivauskoneet ja rakentaa uuden paalauslinjan. Tämä oli odotettavissakin, kun Kaukaan PK2-paperikone suljettiin aiemmin tänä vuonna ja aiemmin paperikoneelle kohdistettua sellukapasiteettiä on tarve hyödyntää monipuolisemmin. Näillä toimilla tehdasintegraatin ulkopuolelle toimitettavaa sellua saadaan toimitettua tehokkaammin ja joustavammin. Investoinnin arvo on noin 50 miljoonaa euroa ja se valmistuu vuonna 2016.

Tämän jälkeen kaikki UPM:n sellutehtaat (Pietarsaari, Kymi, Kaukas, Fray Bentos) on uudistettu ja tehdasintegraateissa (Kymi, Kaukas) toimivat paperitehtaat erotettu erilleen. Tämän perusteella voisi olettaa, että UPM:n seuraavat strategiset toimet liittyvät juuri Euroopan paperiliiketoimintaan. Ei ehkä olisi mitenkään mahdoton ajatus, että UPM hakisi sellutehtaiden yhteyteen sellua käyttäviä ulkopuolisia toimijoita esim. Kaukaalle PK2-koneen tiloihin. Lähinnä kysymykseen tulevat kartonginvalmistajat sekä paperilajit, joita UPM ei itse valmista. Pietarsaaressa paperikonetta pyörittääkin jo BillerudKorsnäs. Pienenä vinkkinä tähän voisi olla UPM:n tiedotteessa Kaukaan tehdasta kuvaava termi "biojalostusintegraatti".

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Investoinnilla ei pystytä edelleenkään kuivaamaan kaikkea sellua. Ilman pk1 käyntiä sellutehdas on pulassa.

Anonyymi kirjoitti...

Onkohan se niin, että ilman pk1:sen käyntiä Sellu on pulassa Kaukaalla?

Anonyymi kirjoitti...

Onkohan se niin? Että ilman pk1:sen käyntiä sellu on edelleen investoinnin jälkeen pulassa.

Anonyymi kirjoitti...

Sullun investointi meinaa sitä, että koneilla pystytään ajamaan kovemmin ku nykyään, mutta ei nosta itse tuotantokapasiteettia muuta kuin sinne 740 000 tonniin. koneet on vanhoja, joten tuotanto palautetaan sille tasolle mitä se oli muutama vuosi sitten.

Unknown kirjoitti...

Kyllä minä luulen että sellunkuivauksen investoinnin tarkoitus on juuri se että sellun puoli pystyy toimittamaan koko tuotantonsa kuivattuna ulos.
Juuri nythän luvataan että tämä ei tarkoita pk1:n lopettamista mutta investointi antaa siihen mahdollisuuden että tilanteiden muuttuessa ei tarvi kuin sormia napsauttaa niin tehdas tuottaa pelkkää sellua.

Anonyymi kirjoitti...

Ollaan paljon puhuttu, että sellutehdas paperitehtaan vieressä tuo valtavia synergia hyötyjä. Tämäkin on kyllä huuhaa puhetta. Luulis ainaskin, että tulee halvemmaks siirtää sellu putkea pitkin kuin kuivattaa ja sitten kuljettaa sellu integroimattomalle tehtaalle. Kuka kohta ostaa enää sellu kun Euroopasta paperikoneet sammuu eikä karonkikoneita tulee samaan tahtiin ja kartongistakin on kohta ylikapasiteettia kun kaikki muuttaa painopaperikoneita kartonkikoneiksi.