Stora Enso sulkee Uimaharjun sellutehtaan kokonaan maalis-huhtikuun vaihteesta alkaen loppuvuodeksi. Tehtaan kapasiteetti on 655 000 t/a koivu- ja mäntysellua. Tehtaalla on kaksi kuitulinjaa, joista toinen on ollut suljettuna jo aiemmin. Tehdas on toiminut vuodesta 1967. (Yle Elävä Arkisto). Tehdas oli aiemmin Neuvostoliiton ja Enson yhteisesti omistama ja rakennettiin aluepoliittisin perustein, kuten Kemijärvenkin jo kuopattu sellutehdas.
Kajaanin paperitehtaan neloskone suljettiin helmikuun lopussa 2008 ja sulkemisen ilmoitettiin aluksi olevan määräaikainen. Tehdas kuitenkin päätettiin sulkea myöhemmin samana vuonna kokonaan. Osa tehtaan henkilöstöstä siirtyi muihin töihin jo lomautettuna ollessaan. Tämän perusteella onkin todennäköistä, että myös Uimaharjussa osa henkilöstöstä tekee omat johtopäätöksensä ja siirtyy muihin töihin. Tosin työllisyystilanne on tällä hetkellä huomattavasti haasteellisempi.
Yksin toimivat sellutehtaat ovat katoavaa kansanperinnettä Pohjoismaissa. On täysin mahdollista, että Uimaharjun sellutehtaan määräaikainen sulkeminen jää pysyväksi. Tehtaan lakkauttamista on veikkailtu jo aikaisemminkin. Tehdas sijaitsee melko syrjässä, eikä sen yhteydessä ole sellua käyttävää paperitehdasta. Talouden taantuma tulee jatkumaan pitkälle vuoteen 2010 saakka, minkä perusteella onkin todennäköistä olettaa Uimaharjun seisokin olevan nyt ilmoitettua pitempi tai lopullinen.
Markkinasellu kannattaa valmistaa eucalyptuksesta esimerkiksi Etelä-Amerikassa. Integraattisellutehdas (paperitehdas + sellutehdas) kannattaa vielä jotenkin suuressa mittakaavassa Suomessa. Jos tarkastellaan historiaa, niin aiemmin myös puuhiomot toimivat erillisinä tehtaina, mutta siirtyivät sittemmin osaksi paperitehtaita (pääasiassa mekaanisen massan laatuvaatimusten kasvaessa).
7 kommenttia:
Ei käynnisty.
Mikä on Sunilan ja sitä kautta Myllykoski Paperin tulevaisuus?
http://www.kymensanomat.fi/Talous---Talousuutiset/2009/03/11/Sunilan+osake-enemmist%F6+Stora+Ensolle/200936757068/8
Sunila on sellutehtaana pienehkö ja osittain myös vanhanaikainen. Toisaalta Sen sijainti on melko hyvä verrattuna esimerkiksi sisämaassa sijaitsevaan Uimaharjuun.
Stora Ensolla on Suomessa 7 sellutehdasta ja 2 puolisellutehdasta. Näistä ainoastaan Uimaharju on pelkkä sellutehdas, muut ovat integraatteja.
Kun sellun tarve tulevaisuudessa vähenee pysyväisluonteisesti, on ehkä edullisempi pitää yllä yhteisesti omistettua pienempää kapasiteettiä, kuin suurta itse kokonaan omistettua tehdasta.
Sunilan tulevaisuutta kannattaa tarkastella ehkä ennemmin niin päin että "Mikä on Myllykoski Paperin ja sitä kautta Sunilan tulevaisuus?"
Myllykoskelle Sunila on merkittävämpi kuin Stora Ensolle. Myllykosken paperitehdas Suomessa on melko vanhanaikainen. Tehtaassa on neljä konetta. Yksi kone on ollut suljettuna vuodesta 2002 saakka. Myllykosken intresseissä Sunila pyörii ainakin niin kauan kuin sen paperitehdaskin Myllykoskella.
Vienti on ollut merkittävä osa yhtiön toimintaa sekä Stora Enson että Myllykosken tehtaille. Tehdas on tuottanut myös markkinasellua ulkopuolisille asiakkaille.
Millä tavalla Sunila on integraatti ? Tietääkseni tehtaan jatkeena ei ole paperi- tai kartonkitehdasta.
Olen aikaisemmin kirjoittanut Sunilasta. Mutta luulen Sunila+Myllykosken olevan viimeinen naula Kymenlaakson arkkuun. Toisaalta vielä Kotkan paperitehdas jää jäljelle kituuttamaan, kuten Sonocon kartonkikone. Uskon, että Kymenlaaksossa on 5 vuoden päästä enää paperi/kartonki/sellutehtaita vain Kymi Kuusankoskella sekä Inkeroisten kartonkitehtaan ja Anjalan paperitehtaan integraatti.
Suljettuihin lasketaan siis Voikkaa, Summa, Sunila, Myllykoski, StoraEnso Kotka+Karhula, Sonoco ja yksittäiset koneet Kymistä ja Anjalan paperitehtaalta.
Se siitä entisestä teollistuneen Suomen sydämestä.
"Millä tavalla Sunila on integraatti ? Tietääkseni tehtaan jatkeena ei ole paperi- tai kartonkitehdasta."
En ole missään sellaista väittänytkään. Sunilaa ei varmaan lasketa Stora Enson osaksi, vaikka SE suurin omistaja onkin.
Uusimmassa Paperi ja Puussa oli artikkeli sellun valmistuksesta Chilessä. Mielenkiintoista oli lukea artikkelista jossa paikallinen sellunvalmistaja tekee tuotetta pikkutappiolla. Samalla odotellen pohjoisten sellutehtaiden pikkuhiljaa tippuvan poissa pelistä.
Ansiokkaasti oli verrattu pohjoinen vs. etelä pitkäkuituisen sellun valmistuskustannuksia (usd/tonni). Suomi 673 usd/t vs Chile 395 usd/t.
Jostain syystä oli jätetty vertailu pois lyhytkuitusellusta etelä vs. pohjoinen. Siis koivu vs. eukakuitu. Tuotantokustannusero kun lienee jo liian karmiva.
Jokainen peruskoulumatematiikkaa hiukan osaava osaa päätellä miten tässä touhussa käy pitkässä juoksussa.
Lähetä kommentti