maanantai 26. tammikuuta 2009

Smurfit-Stone - Amerikan Stromsdal

Amerikassa kaikki on suurempaa. Niin myös yritysten talousvaikeuksien mittakaava. Suuri amerikkalainen pakkaus- ja kartonkiyhtiö Smurfit-Stone on ilmoittanut ryhtyvänsä Chapter 11-menettelyyn. Käytännössä tämä tarkoittaa velkasaneerausta, jonka tavoitteena on välttää konkurssi. Käytännössä tämä tarkoittaa merkittävää toimintojen uudelleenorganisointia, kannattamattomien liiketoimintojen lopettamista ja viime kädessä suuria henkilöstövähennyksiä.

Smurfit-Stone on eräs maailman suurimmista pakkausten ja pakkauskartonkien valmistajista ja merkittävä keräyspaperin käyttäjä Pohjois-Amerikassa. Se työllistää yli 20 000 henkilöä. Smurfit-Stone on ensimmäinen suuri metsäteollisuusyritys, joka on ajautunut näin pahoihin vaikeuksiin. Yhtiö ilmoitti mahdollisesta konkurssista jo aiemmin tammikuussa, jolloin osakekurssi putosi 83%.

Smurfit-Stonen lehdistötiedotteen mukaan yhtiö odottaa merkittävää parannusta pääomarakenteeseen, joka tukee yhtiön kasvua ja kannattavuutta pitkällä aikavälillä. Toiminta kaikissa yhtiön tuotantolaitoksissa jatkuu toistaiseksi normaalisti. Yhtiön mukaan ongelmien syynä ovat vanhat velat sekä talouden taantumasta johtuva luottojen saannin vaikeutuminen.

Pienemmistä paperin- ja kartonginvalmistajista konkurssiin ovat ajautuneet esimerkiksi suomalainen Stromsdal, meksikolainen Durango SAB de C.V. ja saksalainen Scheufelen. Suomalaisiin pakkausalan toimijoihin Smurfit-Stonen vaikeuksilla on vähän merkitystä, koska niiden toiminta Pohjois-Amerikassa on vähäistä. Joka tapauksessa Smurfit-Stone ei varmasti jää viimeiseksi metsäteollisuusyritykseksi, joka kaatuu lähiaikoina.

maanantai 19. tammikuuta 2009

- 1200

8. päivänä maaliskuuta vuonna 2006 UPM ilmoitti lopettavansa Voikkaan paperitehtaan. Sen jälkeen on suljettu lukuisia tuotantolaitoksia. Metson reagointiaika metsäteollisuuden rakennemuutokseen oli lähes kolme vuotta. Se on pörssiyhtiölle luvattoman paljon. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan. Nyt tarvittaisiin tehokasta muutosjohtamista, johon metsäklusterin yrityksissä ei viimeiseen sataan vuoteen ole totuttu. Konsultti Pekka P. Rantala syyttää suomalaisten metsäyhtiöiden johtajia huonosta johtamisesta. Järkevää ja faktapohjaista analyysiä.

Näitä henkilöstövähennyksiä ei ole mahdollista laittaa ainoastaan taantuman piikkiin. Jopa 1200 hengen vähennystarve on suoraa seurausta metsäteollisuuden rakennemuutoksesta, jonka mukana metsäklusteri ei ole pysynyt "pehmeillä" keinoilla. Metso on samassa veneessä metsäyhtiöiden kanssa, joiden tuotekehitys ja innovaatiokyky ei ole pysynyt kehityksessä ja muutoksessa mukana.

Maailmassa on kaksi suurta paperikonevalmistajaa Metso ja Voith. Saa nähdä, miten Voith reagoi tilanteeseen ja onko siellä ennustettu paremmin. Mielenkiinto kohdistuu myös muihin alalla toimiviin suuriin toimijoihin, kuten Andritz ja Honeywell. Seuraavassa vaiheessa vähennykset alkavat tuntua alihankkijoissa. Kun korvaavaa tuotantoa ei ole mahdollista saada entiseltä toimialalta, on pakko alkaa keksinään uutta liiketoimintaa. Tuotekehitystä ja innovaatioita on tehtävä viimeistään silloin kun on pakko, muuten tulevaisuutta ei ole.

Hyvät selviytyvät, huonot kuolevat - yksinkertaista.

(Päivitetty 20.1.2009)

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Sinne meni integraatti

Botnia ilmoitti lopettavansa Kaskisten sellutehtaan maaliskuun loppuun mennessä. Muita vaihtoehtoja ei löydetty elinkaarensa lopussa olevan sellutehtaan jatkolle vaikeassa markkinatilanteessa. Ennen olisi saatettu odotella muutamia vuosia - ei enää. Jotakin on siis opittu.

Yhtä valoinen ei tilanne ole kestomurheyritys M-realissa. Botnian Kaskisten tehtaan vieressä samalla tontilla sijaitseva M-realin BCTMP tehdas (Bleached chemi-thermomechanical pulp) - nykyajan puuhiomo - on nauttinut integraatin eduista ja kustannusten jakamisesta sellutehtaan kanssa. Nyt nämä edut katoavat. Aikoinaan viimeiset erillään paperitehtaista sijainneet puuhiomotkin kaatuivat pitkiin kuljetusmatkoihin ja olemattomaan markkinahiokkeen kysyntään. Mielenkiintoisinta tilanteessa on se, että Kaskisten BCTMP laitos on M-realin uusin yksittäinen tuotantolaitos, valmistunut vasta vuonna 2005.

Kaskinen saattaisi olla hyvä paikka paperitehtaalle, mutta ei nykytilanteessa: sekä yleinen taloudellinen tilanne, metsäteollisuuden tila että M-realin omakin tila ovat huonoja. Jollakin aikavälillä M-realilta on odotettavissa tehostamistoimia muutenkin kuin lomautusten muodossa. Tähän asti M-real on ainoastaan myynyt tehtaitaan Sappille. Omille jäljelle jääneille tehtaillekin tullaan varmasti tekemään jotakin. Vaihtoehtoja tutkitaan tarkasti ja Kaskisten tehdas tarkastellaan varmasti suurennuslasin avulla.

Lama-aikana tehdään varmasti jossakin yrityksessä virhearvioita tulevaisuudesta, kun painetaan paniikkinappulaa liian voimakkaasti. Yksi asia on kuitenkin varmaa. Metsäteollisuuden leikkaukset eivät jää Botniaan. Seuraavassa on listattu uhanalaiset tehtaat:

* Stora Enso Varkaus: Vanha ja pieni sellutehdas, PK2 vanha ja ainakin uhattuna
* Stora Enso Kotka: vanha tehdasinfra, vaatii investointeja
* UPM-Kymmene Tervasaari: Sellutehdas lopetettu, vanhat koneet
* UPM Pietarsaaren paperikone: Miten tuotteet sopivat UPM:n tuotevalikoimaan?
* Myllykoski Paper: vanha tehdas, vaatisi investointeja (lähteekö Myllykoski kokonaan Suomesta?)
* Sunila: Jos myllykoskelta suljetaan tehdas, niin Sunilakin uhattuna
* M-real Kaskinen, Integraatin edut katoavat
* UPM:n Jämsän tehtaat (Periikö Kaipola tai Jämsänkoski tuotantoa jos Tervasaari lopetetaan?, muussa tapauksessa konelinjoja vaarassa myös Jämsässä)
* Sonoco, Karhula?
* M-real. Periaatteessa mitä tahansa voi tapahtua riippuen M-realin tilanteesta ja strategiasta

Löytyyköhän Stromsdalin tehtaalle jatkajaa? Ainakaan aikaisemmalla konseptilla tehdasta ei saa kannattavaksi. Rahoituksen saaminen on nykytilanteessa vaikeaa - "onnenonkijat" eivät pääse sotkemaan konkurssipesän myyntiä.

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Maakaasu ja metsäteollisuus

Venäjän ja Ukrainan kiistoista johtuen maakaasun on loppunut Itä- ja Keski-Euroopassa suurilta osin. Lähes kaikki Itä-Euroopassa käytettävä verkostokaasu tulee Ukrainan kautta. Eteläisen Suomen kattava maakaasuverkosto saa kaasunsa luonnollisesti suoraan Venäjältä. Suomessa kaasuverkon omistaa ja jakelusta vastaa Gasum, josta venäläinen kaasumonopoli OAO Gazprom omistaa 25 %. Gasumilta on tiedotettu, että kaasunjakelu Suomessa keskeytyy vain mahdollisen teknisen vian vuoksi. Loogista, sillä tuskin Gazprom omia hyvin tuottavia liiketoimia haluaa vaikeuttaa ja lisäksi suomalaiset ovat tunnettuja hyvinä laskujen maksajina. Kaasukatkoksen sattuessa vaihtoehtoiset polttoaineet pystyvät korvaamaan kaasun useimmissa tapauksissa 3-4 kuukautta.

Myös suuri osa M-realin tuotantolaitoksista sijaitsee eteläisessä Suomessa. M-realin tehtaista kaasuverkon varrella ovat Joutseno, Kyröskoski ja Tako Tampereella. Huomioitavaa on myös, että Kyröskoskelle kaasuverkko on rakennettu lähes yksinomaan M-realin tarpeita varten. Näin oli myös Summassa. Stora Enson tehtaista maakaasuun tukeutuvat Imatra, Anjalankoski, Kotka ja Heinola. UPM:n tehtaista maakaasulla toimivia ovat Kaukas, Tervasaari ja Kymi. Muita maakaasua käyttäviä ovat esimerkiksi Myllykoski, Sonoco Karhulassa, Tervakoski ja Sunila. Tämän listan perusteella suurimpia halvasta ja toimitusvarmasta kaasusta hyötyjiä ovat M-real sekä sitä lähellä oleva Myllykoski Paper, mutta myös muille kaasu on merkittävä polttoaine.

Halvalla ja toimitusvarmalla maakaasulla saavutetaan kilpailuetua ja etenkin kaksi sateista kesää ovat jälleen tuoneet esille turpeen heikkoudet saatavuusongelmien muodossa. Turve on merkittävä polttoaine useissa suomen metsäteollisuuslaitoksissa. Milloinkahan Venäjä ryhtyy miettimään maakaasulle puutullien kaltaisia tulleja tai muita vientimaksuja Venäjälle suuntautuvien metsäteollisuusinvestointien toivosssa? Pystyisikö Pohjois-Suomen metsäteollisuus hyödyntämään Norjan öljykentiltä saatavaa kaasua kannattavasti?

maanantai 15. joulukuuta 2008

Paperia Kajaanista 1919-2008 - lyhyt historia

Kajaanin paperitehdas suljetaan lähipäivinä ja lähes 90-vuotinen paperinvalmistuksen historia Kajaanissa päättyy. Tehdas on koko olemassaoloajan sijainnut Tihisenniemellä. Metsäteollisuus laajemmassa mittakaavassa alkoi Kajaanissa vuonna 1907, jolloin saha aloitti toimintansa Kajaanin Puutavara Osakeyhtiö-nimellä. Vuonna 1909 käynnistyi sulfiittisellutehdas, joka toimi vuoteen 1982 saakka. Kajaanissa on valmistettu myös metsäkemian tuotteita sellutehtaan yhteydessä. Yrityksen nimi vaihtui Kajaani Oy:ksi vuonna 1945. Osa Yhtyneet Paperitehtaat Oy-konsernia tehtaasta tuli vuonna 1989 ja edelleen UPM-Kymmene Oyj:tä vuonna 1996.

Karlstads Mekaniska Verkstadin valmistama paperikone PK1 valmistui vuonna 1919 ja se oli toiminnassa vuoteen 1983. Koneen vuosituotanto oli noin 25 000 t. 1980-luvun puolivälissä kone myytiin Kiinaan, ilmeisesti Qingdao-nimiseen kaupunkiin. Olisikin mielenkiintoista tietää, vieläkö kone on Kiinassa toiminnassa.

Kajaanissa on lähes 90 vuoden aikana valmistettu monenlaista paperia. Pääasiassa sanomalehtipaperia ja superkalanteroitua päällystämätöntä aikakauslehtipaperia, mutta myös esimerkiksi kirja- ja tapettipapereita. Suurin osa näistä on valmistettu tehtaan nykyisillä koneilla eli PK2, PK3 ja PK4. PK2 (Valmet) aloitti tuotantonsa vuonna 1963 allround-koneena. Sittemmin koneen tuotteeksi on vakiintunut SC-aikakauslehtipaperi. PK3 (Valmet) valmistui kesällä 1971 sanomalehtipaperikoneeksi ja on sittemmin muutettu valmistamaan sanomalehtipaperin erikoislaatuja. Koneella on valmistettu myös luettelopapereita. PK4 (Valmet) valmistui yhtiön 75-juhlien yhteydessä vuonna 1982 (linkki videoon, YLE Elävä Arkisto). Kone on alusta saakka valmistanut sanomalehtipaperia ja se on eräs suurimmista paperikoneista Suomessa.

Kuvia (kaleva.plus)

Kajaanin paperi on jo vuosikymmeniä ollut tunnettu korkeasta laadustaan ja tuotekehitykseen on panostettu tehtaalla vahvasti. Viimeisimpänä tuotekehityksen tuloksena oli paperin valmistaminen männystä vuonna 2007 asennettua koelinjaa käyttäen. Kokeilusta saadut tulokset ovat myönteisiä.

Kuitenkaan myönteiset tuotekehitystulokset eivät pelastaneet tehdasta. Pääasiallisena syynä tehtaan sulkemiseen oli paljon energiaa kuluttava massanvalmistus. Kajaanin paperi ei myöskään ole tarpeeksi pitkälle jalostettua varsinkin kun se valmistetaan kaukana pääasiakkaista - Keski-Euroopan suurista lehtitaloista, jolloin myös kuljetuskustannukset ovat merkittävässä osassa. Tehdas on myös harvoja sanomalehtipaperitehtaita Euroopassa, joka käyttää neitseellistä kuitua paperin valmistuksessa. Jalostusasteeltaan ja hinnaltaan alhainen sanomalehtipaperi on järkevää valmistaa kierrätyskuidusta. Kajaanin koneet olisi teknisesti ollut mahdollista muuttaa valmistamaan myös muita paperilaatuja, mutta ylitarjonta on alalla suuri ongelma ja muutostyö ei olisi ollut taloudellisesti kannattavaa.

perjantai 12. joulukuuta 2008

Tervasaari ei kestä laman yli. Varkaus samalla tiellä?

Tehtaiden sulkemiset eivät lopu Kajaaniin ja Kaskisiin. Hieman kerätään happea keuhkoihin ja sitten taas puhalletaan. Talouselämä on listannut tehtaita, joihin rakennemuutos kohdistuu seuraavassa vaiheessa. Lehti tukeutuu analyyseissään professori Hannu Törmään ja professori Risto Seppälään.

Melko varmaa on, että Tervasaaren paperitehdas ei kestä laman yli. Tehtaalla on kolme käytössä olevaa keskikokoista paperikonetta. Päätuote on tarran taustapaperi eli release-paperi. Lisäksi yhdellä koneella valmistetaan kirjekuori- ja MG-paperia. MG-paperi ei kuulu UPM:n keihäänkärkituotteisiin ja onkin pääasiassa jäänne vanhasta. Tehtaan koneet ovat melko pieniä ja vanhoja. Uusin kone on vuodelta 1996 ja se on reilu 7-metrinen. Muut ovat noin 5-metrisiä. Muutenkin tehdasinfra on osittain pahasti vanhentunutta. Koneiden määrään verrattuna tehdas on UPM:n mittakaavassa varsin pieni - tuotantokapsiteetti noin 350 000 t vuodessa, vaikka tuotteet ovatkin osittain erikoistuotteita.

"Lopputuotteen ohella avainasemassa ovat massanvalmistuksen energiatehokkuus ja lopputuotetta valmistavan paperikoneen leveys"

Suurikaan paperikone ei yksin jaksa kannatella koko tehdasta, varsinkaan kun Tervasaaressa sellu joudutaan tuomaan muualta sellutehtaan sulkemisen jälkeen. Integraatin hyödyt katoavat. Tehokkuusvertailussa koneiden trimmileveys on myös merkittävä tekijä tehokkuusvertailussa - 5 metristä konetta ei voi enää kutsua isoksi koneeksi, muuta kuin tiettyjen erikoispapereiden valmistuksessa. Massanvalmistuksen tehokkuus on avainasemassa, kun tehtaita vertaillaan yrityksen sisällä. Tämä nähtiin jo Kajaanissa. Vaikka siellä on verrattaen suuret ja modernit koneet, eivät ne riitä kannattelemaan tehdasta kannattavuusrajan yläpuolella, massanvalmistuksen ollessa epätaloudellista. Sisä-Suomen tehtaita rasittavat lisäksi korkeahkot kuljetuskustannukset. Vaikka Tervasaareen on investoitu, ovat investoinnit olleet pienehköjä ja suuri osa niistäkin on kohdistunut suljettavalle sellutehtaalle.

Tervasaaren yhtälö muistuttaa hyvin paljon Varkautta. Pieni sellutehdas ja vanhahkot keskikokoiset paperikoneet. Vähän suuria investointeja. Sijainti sisä-Suomessa. Yksi paperikone lakkautettu ja kartonkikone sulkeutuu jouluksi. Varkaus on integraatti, mutta ei suuri. Noudattaako Stora Enso samanlaista strategiaa? Toisaalta: Stora Ensolla ei ole Metsä-Botnian kaltaista selluomistusta. Varkaudessa on lisäksi saha - sahojen kannattavuus on yleisesti heikko. Yhtälö ei ole kunnossa.

torstai 11. joulukuuta 2008

Tulosvaroitus

UPM:ltä tuli aamulla tulosvaroitus. Henkilöstölle on luvassa lomautuksia, mutta irtisanomisia ei tässä vaiheessa ole tiedossa. Ei varmaan yllätä ketään. Ainoastaan tulosvaroituksen ajoitus hieman yllätti. Onkohan UPM:ssä oikeasti uskottu näinkin pitkään, että markkinat vetävät odotetusti? Ainakaan UPM Kymin tehtaanjohtajalle Yngve Lindströmille tulosvaroitus ei tullut yllätyksenä Kouvolan Sanomien mukaan. Toisaalta pörssiyhtiö ei pysty viikoittain muuttamaan ennustustaan uskottavuussyistä, vaikka nykyisessä tilanteessa ehkä pitäisi olla nopea ja mukautua tilanteeseen mahdollisimman nopeasti.

Myös Savon Sellu antoi lomautusvaroituksen. Yhtiö ilmoittaa lomauttavansa henkilöstönsä ensimmäisen vuosineljänneksen aikana enintään kuudeksi viikoksi. Syksyn aikana tehdas on lisäksi seisonut noin 10 päivää kuukaudessa. Varmaan myös Pankaboardilta voi pikku hiljaa odotella samankaltaisia uutisia.

Oikeastaan kaikilta muiltakin metsäyhtiöiltä odotellaan samansuuntaisia tai vielä karumpia tiedotteita. Niitä varmasti tulee. Miksi Myllykoski on ollut hiljaa näin pitkään? Viimeksi on tiedotettu marraskuun puolivälissä 35 000 t tuotannon rajoituksista loppuvuoden aikana ja siitähän tilanne on muuttunut jo radikaalisti. Sieltä varmasti kuullaan ja tuskin kovin hyviä uutisia. Nykytilanteessa se yritys luonnollisesti pärjää, jolla on suuri kassa tai rahoitus muuten kunnossa.