lauantai 19. helmikuuta 2011

Investointeja ja second hand konekauppaa

Blogi on ollut tammikuusta lähtien talvilomalla, mutta nyt päästään taas tositoimiin. Kuukaudessa on tapahtunut jotakin uuttakin. Stora Enso ilmoitti investoivansa suureen sellutehtaaseen Uruguayn Punta Pereirassa yhdessä Chileläisen Araucon kanssa.Yritys on nimeltään Montes del Plata. Myllykoski Oyj:n ja M-realin yhdessä omistama Myllykoski Paper vähentää yt-neuvottelujen päätteeksi noin 90 henkilöä. Tämä lienee kuitenkin vasta alkua, sillä Myllykosken ostanut UPM on armoton ja Myllykosken tehdas Kouvolassa on heikossa kunnossa. UPM arvioi kaupan toteutuvan Q2/2011.

Positiivisen tuloksen tehnyt M-real investoi kartongin tuotantoon Äänekoskella ja Kyröskoskella. Investoinneilla kasvatetaan kartongin tuotantokapasiteettiä pienehkön kartonkikoneen verran eli noin 70 000 t/a. Mitä seuraavaksi? Seuraavaa isompaa investointia voisi odotella vaikka Kotkamills Oy:n Kotkan tehtailta esimerkiski suuremman koneuusinnan muodossa. Vanhat koneet eivät Kotkassa ole välttämättä enää kovin kilpailukykyisiä. Betamet on saanut purku-urakoita Kankaan paperitehtaalta (PK2) ja Kajaanista, jossa se purkaa PK4:n Intiaan toimitettavaksi. Myös Kaskisten suljetun sellutehtaan koneistoja siirretään Intiaan